Reserviupseerien pohjoismaiset maastomestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna Mikkelissä 8.-10.8.2003. Kilpailut järjestettiin nyt 64:nen kerran ja kilpailijoiden lisäksi Mikkeliin kokoontui reserviupseeriliittojen puheenjohtajista koostuva presidiumi. Pohjoismainen presidiumi koordinoi ja kehittää reserviupseerien- ja liittojen välistä yhteistyötä.
Virallisina kilpailulajeina olivat maastoammunta, kartanluku ja suunnistus sekä ampumasuunnistusviesti. Ohjelmaan kuului lisäksi partiokilpailu, joka käytiin testikilpailun luonteisesti. TERES lähetti partiokilpailuun oman joukkueensa, jonka jäsenet olivat ltn Tommi Verho (partion johtaja), ltn Tapio Taipalus ja vänr Jari Uusimäki. Kilpailussa TERESin partio kulki nimellä Suomi 1. Muut kilpailuun osallistuvat joukkueet olivat: Suomi 2 (HRUP:n pioneeriosasto), Suomi 3 (Vaasan reserviupseeripiiri), Suomi 4 (Suomen naisten joukkue), Tanska ja Norja.
Kilpailukutsussa oli listattu rastitehtävien käsittelevän pääasiassa seuraavia aiheita:
Olimme valmistautuneet kisaan etukäteen varaamalla järjestäjien partioille määräämät tarvikkeet. Kunkin taistelijan henkilökohtainen varustus oli varsin kevyt: maastopuku, maastolippalakki, varsikengät/kumisaappaat, kenttäpullo, puukko, taskulamppu, tulentekovälineet, kompassi ja ensiside sekä tarpeen mukaan lämmintä vaatetta. Partiokohtaisiksi varusteiksi varasimme lisäksi kirveen, louteen ja ensiapulaukun.
Etukäteen kisan oli ilmoitettu alkavan perjantaina 8.8. klo 18 ja päättyvän lauantaina 9.8. suunnilleen klo 12. Kilpailun kokonaiskesto olisi siis noin 18 tuntia.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä, perjantaina 8.8. lähdimme puolenpäivän aikaan Otaniemestä kaksihenkisellä miehistöllä ja suuntasimme kohti Utin varuskuntaa. Ajomatka sujui leppoisasti Tommin ja allekirjoittaneen vuorotellessa hopeanuolen ohjaksissa. Parin tunnin ajonautinnon jälkeen saavuimme Utin keskustan tuntumaan ja noukimme juuri kertausharjoituksista kotiutuneen Tapion kyytiimme. Suuntasimme nyt kohti Mikkeliä.
Mikkelin varuskuntaan saavuttuamme totesimme, että emme ehdi enää ottamaan osaa kilpailun avausparaatiin, joka järjestettiin Mikkelin keskustassa. Sen sijaan vierailimme omatoimisesti varuskunnan muonituskeskuksessa nauttimassa hernesoppaa ja loikoilimme kasarmirakennuksessa. Tässä vaiheessa partiollemme jaettiin sa-int-malliset reput, joihin pakkasimme vähäiset varusteemme. Klo 18 siirryimme pihalle odottamaan kuljetusta.
Kuljetus ensimmäiselle rastille järjestettiin kuorma-autolla ja lähtö tapahtui n. klo 18:15. Ensimmäinen rasti oli ampumaradalla, jossa kaikki partiot ampuivat samanaikaisesti 150 metrin matkalta makuulta. Ensimmäiseksi ammuttiin viiden laukauksen sarja, jossa partiot saivat tuntumaa suomalaiseen rynnäkkökivääriin. Tulokset käytiin katsomassa tauluilta, mutta tuloksia ei otettu ylös eikä tähtäimiä siirretty.
Seuraavaksi ammuttiin kymmenen laukauksen kilpasarja, jossa aikaa oli käytettävissä runsaasti; kuusi minuuttia. Tulokset ammunnasta kirjattiin siirtämällä läpinäkyvä maalitaulu osumakeskipisteeseen ja laskemalla pisteet seuraavasti: 10-rengas 3 pistettä, 9-rengas 2 pistettä ja 8-rengas 1 piste. Kunkin ampujan oli siis mahdollista saada enintään 30 pistettä. Partion jäsenten tuloksista laskettiin keskiarvo, josta saatiin kunkin partion tulos. Partiomme keskiarvoksi tuli 21 pistettä, parhaan partion saadessa 22 pistettä, joten saatoimme olla tyytyväisiä tulokseen. Mainittakoon, että Tanskan ja Norjan partioilla tulokset jäivät heikommaksi kuin Suomen partioilla, johtuen varmastikin oudosta aseesta.
Ampumarastin järjestäjille on annettava pientä kritiikkiä. Ammunnat vetänyt vanhemman puoleinen reservinupseeri ei tuntunut kovin ammattitaitoiselta, esimerkiksi komennot ja ohjeet olivat hieman epämääräisiä. Myös englanninkielen taidossa olisi ollut parantamisen varaa. Järjestelyt tässä vaiheessa herättivätkin partioissa hieman hilpeyttä.
Ammunnan jälkeen kukin taistelija sai ruuaksi sämpylän, ruisleivän ja energiajuoma-annoksen, jottei nälkä pääsisi heti alkumatkasta yllättämään. Samalla meidät ohjattiin partioille jaettavien varusteiden luokse. Kullekin taistelijalle henkilökohtaiseksi varustukseksi oli varattu taisteluvyö, makuupussi ja telttapatja. Lisäksi partiokohtaisina varusteina oli tarjolla trangia-retkikeitin, kenttälapio. retkikirves ja karttalaukku sekä joitain muita tarvikkeita. Tässä vaiheessa alkoi armoton säätäminen, sillä useimmat partiot olivat varanneet makuupussit ja muut varusteet omasta takaa ja reppuihin ei yksinkertaisesti mahtunut lisää tavaraa. Pienen neuvottelutuokion jälkeen järjestäjät ilmoittivat, että kaikkia tarjolla olevia tavaroita ei tarvitse ottaa mukaan. Mekin raakkasimme varustuksesta pois mm. makuupussit, sillä ne olivat turhan ylimitoitettuja Suomen suveen.
Pian tämän jälkeen koitti lähtö varsinaiselle kilpailutaipaleelle ja meille jaettiin 1:50000-mittakaavassa olevat kartat. Seuraavana tehtävänä partioilla oli siirtyä nykyisestä chekpoint1-pisteestä chekpoint2:n kautta chekpoint3:lle ja aikaa siirtymiseen oli käytettävissä 1h 30 min. Samalla jaettiin myös matkan aikana täytettävä tehtäväpaperi, jossa piti tunnistaa taktisia merkkejä. Tehtäväpaperi palautettaisiin chekpoint3:lla.
Lähdettyämme kohti chekpoint2:ta, totesimme kokonaismatkaa olevan vain vajaat kolme kilometriä, joten emme pitäneet juurikaan kiirettä. Suunnistus 1:50000-mittakaavan kartalla tuotti kuitenkin hieman vaikeuksia. Ajauduimme rastista jonkin verran oikealle ja nousimme väärän harjanteen päälle. Jonkin aikaa ihmeteltyämme löysimme pienen metsittyneen pellon, jonka avulla paikansimme itsemme kartalle. Tästä otimme suunnan suoraan rastille, jonne hetken kuluttua saavuimmekin.
Rastin aiheena oli köysilaskeutuminen. Tommilla ja Tapiolla löytyi kokemusta kiipeilystä, joten tehtävä oli siltä osin helppo. Laskeuduimme yhteistyötä tehden ja kiinnitimme huomiota erityisesti turvallisuuteen. Tosin laskeuduttava jyrkänne ei ollut järin suuri, alle kymmenen metriä korkea. Lopputuloksena saimme rastista 8/10 pistettä, mikä hieman ihmetytti, sillä teimme laskeutumisen ehdottoman turvallisesti. Laskeutumiseen käytetty aika vaikutti myös tulokseen, joten ehkä syy pariin menetettyyn pisteeseen johtui siitä, ettemme olleet tarpeeksi ripeitä.
Chekpoint3:lle oli enää kivenheiton verran matkaa, joten päätimme tässä vaiheessa täyttää meille annetun tehtäväpaperin. Aiheena oli siis taktisten merkkien tunnistus. Aluksi keskityimme helpompiin merkkeihin ja loput merkit tunnistimme osin päättelemällä, osin arvaamalla. Kun tehtävä oli suoritettu, siirryimme chekpoint3:lle ja palautimme tehtäväpaperin. Olimme perehtyneet taktisiin merkkeihin jonkin verran etukäteen, joten lopputuloksena saimme tehtävästä täydet viisi pistettä.
Chekpoint3.lla oli odottamassa kuorma-auto, jolla tapahtuisi seuraava siirtyminen. Tässä vaiheessa jouduimme odottelemaan muiden partioiden saapumista, sillä kaikki partiot siirrettäisiin samalla kyydillä. Partioita tipahteli paikalle harvakseltaan ja lähdössä olleet 2 minuutin välit olivat venähtäneet. Viimeisenä paikalle saapui lopulta tanskalaisten partio, joka oli viihtynyt ilmeisen hyvin jyllantilaisille eksoottisessa suomalaisessa korpimetsässä.
Ajoneuvoon noustessamme saimme seuraavan tehtävän. Matkan aikana kunkin partion tuli laatia kartalle taistelusuunnitelma ylläköstä vihollisen komppaniaa vastaan. Kartalle oli sijoitettava runsaasti joukkoja, mainittakoon mm. sinkoryhmiä, krh-joukkue sekä tarkka-ampuja. Piirsimme kartalle taktisia merkkejä, mutta totesimme, että piirustuksesta tulee varsin sekava. Tämän vuoksi kirjoitimme taistelusuunnitelman vielä englanniksi ja selostimme taisteluajatuksen pääkohdat. Lopputuloksista saatoimme todeta partiollemme heruneen 5 pistettä, parhaan suorituksen ollessa 8 pistettä, joten aivan nappiin taistelusuunnitelmamme ei mennyt.
Kuorma-autokyyti kesti arviolta 15-20 minuuttia, jonka aikana siirryimme tuntemattomaan maastoon. Nyt pääsimme taas lähtemään kärjessä ja tehtävänä oli seurata keltaista viitoitusta seuraavalle rastille. Viitoitus johti korkean mäen päälle, jossa odotti melko ennalta arvattava rasti: paikannus ja etäisyyden määritys. Tehtävänämme oli ilmoittaa nykyisen sijaintimme karttakoordinaatit sekä suunta ja etäisyys kaukaisuudessa näkyviin kahteen linkkitorniin. Ryhdyimme kuumeisesti "arpomaan" omaa sijaintiamme ja taistelemaan kuuden minuutin aikarajaa vastaan. Lopputuloksena saimme oman sijaintimme P-koordinaatin oikealle hehtaarille, mutta I-koordinaatti menikin sitten aivan metsään. Suuntakulman linkkitorneihin ilmoitimme vain kahden asteen virheellä, kun taas etäisyyden arvioimme selvästi liian pitkäksi. Kuriositeettina mainittakoon, että kaikki partiot arvioivat etäisyyden liian suureksi, kuten etäisyydenarvioinnissa useimmiten käy.
Tulevia partiokilpailuja varten voisimme antaa tämän rastin perusteella yhden vinkin. Jos partio jossain vaiheessa kyyditään tuntemattomaan paikkaan, kannattaa partion jäsenten yrittää paikantaa itsensä kartalle heti jalkautumisen jälkeen. Autokyydin aikana olisi hyvä silmäillä kompassia, jotta partio olisi suunnilleen selvillä, mihin ilmansuuntaan siirtyminen tapahtuu. Samoin ajoaika kannattaa ottaa ylös ja arvioida auton ajonopeutta. Näiden tietojen avulla paikantamiseen on sitten edes jonkinlaiset edellytykset.
Emme jääneet murehtimaan kehnosti sujunutta paikannustehtävää vaan jatkoimme ripeällä tahdilla seuraavan tehtävän pariin. Tehtävänä oli seurata keltaista viitoitusta ja täyttää samalla kalustotunnistustaitoja testaava tehtäväpaperi. Tunnistustehtävä oli varsin helppo; tunnistimme kaikki tehtäväpaperissa olleet artikkelit. Listataan tähän vielä mallivastaukset:
Rehellisyyden nimissä pitää todeta, että kaluston "kotimaisuudesta" johtuen tunnistustehtävä oli varmasti helpompi suomalaisille kuin ulkomaisille partioille.
Jatkoimme matkaa seuraten edelleen keltaista viitoitusta. Ilta oli jo sen verran pimentynyt, että nauhojen erottaminen oli melko vaikeaa. Selvästikään järjestäjät eivät olleet nauhoja ripustaessaan ottaneet huomioon niiden erottumista pimeässä metsässä. Löysimme kuitenkin seuraavalle rastille. Nyt kullekin partion jäsenelle jaettiin 1:15000-mittakaavassa oleva suunnistuskartta; tehtävänä oli yösuunnistus. Pakollisia rastipisteitä oli viisi kappaletta ja lisäpisteitä tuovia rasteja niin ikään viisi kappaletta. Yhteensä suunnistuksesta oli mahdollista saada enintään 10 pistettä. Aikaa suunnistukseen oli varattu tunti ja ajan ylityksestä rankaistaisiin miinuspisteillä.
Lähdössä jaoimme rastit suunnilleen tasan ja lähdimme metsästämään pakollisten rastien lisäksi kolmea lisärastia. Otimme pienen riskin, kun jaoimme partion kolmeen osaan. Tämä riskin ottaminen kostautui, sillä yösuunnistus osoittautui luultua vaikeammaksi. Taistelimme märässä metsässä kuitenkin parhaan taitomme mukaan, vaikka välillä mieliala synkkeni yhtä mustaksi kuin pilvinen taivas. Olimme sopineet kokoontumisen noin 1,5 km ennen maalia ja loppumatkan menimmekin sitten aikamoista ravia. Lopputuloksena myöhästyimme määräajasta ja pisteemme kutistuivat kuudesta kolmeen.
Nyt oltiinkin jo lauantain puolella, kellon näyttäessä puolta yötä. Seuraava tehtävä oli kätkön etsiminen. Saimme käsin piirretyn yksinkertaisen kartan, jonka perusteella suuntasimme tieltä metsään. Tehtävä osoittautui helpoksi löydettyämme kätkön lähes samantien. Kätköstä paljastui, että meille oli ystävällisesti varattu kaksi kevytpeitettä, vyyhti narua ja kolme kappaletta tst-muonapakkauksia. Varsinkin muonapakkaukset piristivät mieltä sään ollessa vähemmän mieltä ylentävä.
Siirryimme tämän jälkeen vielä kolmisensataa metriä ja saavuimme Ylä-Säynätjärven rantaan. Olimme nyt majoittumispaikalla. Aikamme huhuiltuamme löysimme rastimiehen, joka kertoi seuraavana tehtävänä olevan leirinuotion sytytys. Nuotio piti rakentaa kahden maahan isketyn kepin väliin. Keppien väliin oli pingotettu rautalanka, jonka yli nuotion puut eivät saaneet ylittyä. Liekkien tuli kuitenkin olla niin korkeita, että rautalankaa ylemmäksi kiinnitetty nylonnaru palaisi poikki. Sallitut välineet nuotion rakennukseen olivat: puukko, saha, kirves, halkopino ja tulitikut. Suorituksesta mitattaisiin luonnollisesti kokonaisaika.
Tehtävänannon jälkeen rastimies katosikin sitten kuin se kuuluisa biokaasu autiomaahan. Löysimme suorituspaikan omatoimisesti ja kävimme polttopuiden kimppuun. Pilkoimme puita apinanraivolla ja aloimme kasata nuotiota, joka muodostui malliltaan "aku ankka"-nuotioksi. Puut eivät oikein tahtoneet syttyä, mutta saimme kuin saimmekin aikaiseksi kunnon kokon. Ja lankakin paloi lopulta poikki. Emme kuitenkaan olleet tarpeeksi ripeitä nuotion pystyttämisessä ja lopputuloksia tarkasteltaessa saimme tältä rastilta pahasti takkiimme. Tuloksena nolla pistettä, parhaan joukkueen korjatessa 10 pistettä. Saattoi myös olla, että suorituspaikan etsintään käyttämämme aika oli laskettu mukaan rastin suoritusaikaan.
Nuotion pystytyksen jälkeen seurasi majoittuminen ja ruokailu. Muut joukkueet kyhäsivät majoitteensa kevytpeitteistä, mutta me pystytimme mukaan varaamaamme louteen. Ennen nukkumaanmenoa valmistimme muonapakkauksista kunnon ruoka-annokset ja saatoimme todeta ruokien olevan varsin herkullisia. Joku järjestäjistä kävi vielä ilmoittamassa meille lähtöaikamme, mutta muita toimintaohjeita emme sitten saaneetkaan. Nukkumaan pääsimme lopulta n. klo 01:30.
Tommin kello herätti partiomme parikymmentä minuuttia vaille neljä ja aloimme valmistautua lähtöön. Kasasimme tavaramme ja siivosimme majoittumispaikkamme asialliseen kuntoon. Lähdössä meille annettiin parin seuraavan rastin sijainti ja liikkeelle lähdimme klo 04:05.
Saavuimme pian hakkuuaukean poikki pienen lammen äärelle, jossa näytti olevan seuraava rasti. Tehtävänä oli tällä kertaa vesistönylitys. Partion tuli ylittää n. 30 metriä leveä kapeikko täysin kuivana, uimisen kuitenkin ollessa kielletty. Tarvikkeina meillä oli käytössä mukanamme oleva kevytpeite ja naruvyyhti sekä rastipaikalta löytyvät puukepit ja valmiiksi katkotut lehtipuiden oksat. Suorituksesta jaettaisiin pisteitä käytetyn ajan mukaan ja yhdenkin partion jäsenen kastuminen puolittaisi pisteet.
Tommilla ja Tapiolla oli kokemusta vesistönylityksestä, joten lautan rakennus pääsi hyvin käyntiin. Aluksi levitimme kevytpeitteen ja heitimme reput ja taisteluvyöt peitteen päälle. Tämän jälkeen kasasimme oksista ja puukepeistä varsinaisen lautan rungon. Koko komeuden sidoimme nippuun käytössämme olevalla nylonnarulla. Tässä vaiheessa meidän olisi kuitenkin pitänyt lyhentää tukipuina olevia oksanrunkoja, sillä ne olivat hieman liian pitkiä. Tämä virhe kostautui sitten ylittäessämme vesistöä.
Tommi pääsi kokeilemaan lautan kantavuutta ensimmäisenä. Ylitys sujui hienosti ja hinasimme lautan takaisin lähtörannalle. Allekirjoittanut ylitti kapeikon seuraavaksi ja pysyi myös kuivana. Lautan keulaosa oli kuitenkin jäänyt turhan matalaksi liian pitkistä tukipuista johtuen ja jossain vaiheessa kevytpeitteen sisään pääsi vettä. Tapion ylitysvuorolla keulaportistaan vettä haukannut lautta muuttuikin sitten puolittain sukellusveneeksi. Pääsimme vesistöstä lopulta kohtuullisen ripeästi yli, mutta kastumisen vuoksi pisteemme puolitettiin. Tuloksena 8 pistettä parhaan partion saadessa 20 pistettä.
Vesistönylityksen jälkeen heitimme märät taisteluvyöt ja reput niskaamme ja suuntasimme kohti seuraavaa rastipistettä. Seurailimme lammen rantaa ja välillä kipusimme sateista liukkaiden kallioiden päälle. Seuraavalle rastille saavuimme nopeasti. Tehtävänä oli arvioida edessämme näkyvältä hakkuuaukealta nauhoilla rajatun suorakulmion koko. Arvioimme rajatun alueen pituuden ja leveyden ja heitimme tämän perusteella veikkauksen suorakulmion pinta-alasta. Arviomme osui reilusti yli, joten pisteitä tältä rastilta partiollemme ei herunut.
Jatkoimme matkaamme ja saavuimme metsätien risteykseen, jossa meitä odottivat armeijan polkupyörät. Edessä oli pikataival "munamankeleilla". Kopioimme kartalta neljä rastipistettä sekä maalin sijainnin. Pikaisen polkupyörien marssitarkastuksen jälkeen polkaisimme liikkeelle. Polkupyörätaipaleella oli matkaa n. 23 kilometriä ja aikaraja oli tasan tunti. Matkalla meille aiheutti kiusaa yhdessä pyörässä ollut löysä satulan kiinnitys ja jouduimmekin kiristämään satulaa matkan aikana kolme kertaa. Muuten matka sujui kepeästi Mikkelin maalaismaisemia ihaillen ja aikaisesta lauantaiaamusta nauttien. Vauhtia toki pidimme yllä sen mitä armeijan pyöristä vain sai irti.
Neljännellä rastipisteellä kiinnitimme huomiota tien poikki olevaan puomiin, mutta ohitimme yksinäisen puomin kuitenkin olankohautuksella. Noin kolmensadan metrin pyöräilyn jälkeen meitä vastaan hölkkäsi rastimies, jonka piti olla pysäyttämässä meidät edellisellä puomilla. Kävi ilmi, että rastimies oli nukkunut pommiin. Allekirjoittanut palasi rastimiehen mukana takaisin kuulemaan seuraavaa tehtävää.
Tehtävänä partiolla oli kulkea viimeinen kilometri maaliin tarkkaillen tien ympäristöä ja piirtää kartalle maastosta löytyvät viholliskohteet. Rastimies vakuutteli, että kiirettä ei tarvitse pitää, joten lähdimme liikkeelle rauhallisesti pyöriä taluttaen. Loppujen lopuksi maastosta oli helppo havaita vain tienvieressä oleva maastoauto ja sissiteltta. Tässä vaiheessa menetimme aikaa turhaan taluttaessamme pyöriä. Polkupyörätaipaleen maaliin saavuttuamme, saatoimme todeta, että tunnin aikaraja oli aivan liian tiukka. Lopullisessa pistelaskussa aikarajaa olikin sitten rukattu väljemmäksi.
Luovutimme polkupyörät pois ja jäimme odottamaan jatko-ohjeita. Jouduimme toteamaan järjestäjien töpänneen, sillä meille ei osattu antaa seuraavan rastin sijaintia. Kuulemma meidän olisi tullut majoituspaikassa kopioida karttaan lauantaipäivän rastien sijainnit. Tätä tietoa meille ei vain missään vaiheessa ollut muistettu kertoa. Pienen odottelun jälkeen saimme kuitenkin selville seuraavien rastien sijainnit ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Kuljimme Ylä-Säynätjärven itärantaa pitkin kohti etelää ja saavuimme seuraavalle rastille. Tehtäväkuvaus tällä rastilla kuului: partio on joutunut vihollisen takaa-ajamaksi ja partion tulee viivyttää vihollista. Tehtävään on varattu putkimiina, joka laukaistaan tähysteisesti sekä viisi käsikranaattia, jotka on saatava osumaan edessä olevaan merkittyyn alueeseen. Tehtävä on pyrittävä suorittamaan mahdollisimman nopeasti ja tilanteenmukaisesti.
Tommi ja Tapio ottivat käsikranaatit ja allekirjoittanut otti huolekseen putkimiinan asennuksen sekä laukaisulangan vetämisen. Aika lähti juoksemaan ja syöksyimme suorittamaan tehtävää. Asensimme putkimiinan taktisesti huonoon paikkaan; se oli turhan lähellä omaa partiotamme. Näin ollen jouduimme heittämään käsikranaatit varsin kaukaa. Samaten laukaisulangan vedossa olisi kannattanut olla toinen taistelija auttamassa, jotta suoritus olisi ollut nopeampi. Näiden pikku mokien takia saimme rastilta vain kaksi pistettä, kun paras partio korjasi kahdeksan pistettä.
Viivytystaistelun jälkeen jatkoimme matkaa seuraavalle rastille. Nyt saimme kuulla, että partiomme on edelleen vihollisen takaa-ajon kohteena. Irtautumisen tiimellyksessä yksi partion jäsenistä on pudonnut liukkaalta kalliolta ja murtanut reisiluunsa. Partion tehtävänä on antaa loukkaantuneelle tarvittava ensiapu ja evakuoida potilas 200 metrin päässä olevalle tielle.
Lyhyen neuvottelun jälkeen valitsimme Tommin partiomme loukkaantuneeksi jäseneksi ja tartuimme toimeen. Lastoitimme Tommin oikean reiden varsin perusteellisesti, samalla kuitenkin muistaen suojata partiotamme vihollista vastaan. Ensiapu ja toiminnan suojaus sujuivat partioltamme varsin mallikkaasti, mutta potilaan siirto olikin sitten melkoista sähellystä. Emme tehneet Tommille paareja, joten evakuoiminen muistutti lähinnä retuuttamista. Aikamoisen hikoilun jälkeen pääsimme kuitenkin perille tienvarteen.
Tiellä odotti seuraava rasti. Saimme viisi kappaletta telamiinoja ja tehtävänämme oli rakentaa miinoitus, jolla viivytetään vihollisen etenemistä. Allekirjoittanut ja Tapio asensivat "moukut", Tommin suojatessa samalla partion toimintaa. Nopeutta partioltamme ei puuttunut, mutta miinojen sijoittelussa ja naamioinnissa olisi ollut parantamisen varaa. Emme kuitenkaan jääneet ihmettelemään telamiinarastia sen enempää, vaan otimme vastaan seuraavan tehtävän. Saimme kuulla, että partiomme oli edelleen vihollisen takaa-ajon kohteena ja edessä oli juosten taitettava pikataival. Kokonaismatkaa oli hieman reilut viisi kilometriä ja aikaa matkaan sai käyttää enintään tunnin verran. Ajan ylityksestä rankaistaisiin miinuspisteillä. Partion oli kuljettava chekpoint13:n ja chekpoint14:n kautta chekpoint15:lle, jossa sijaitsi pikataipaleen maali. Merkitsimme chekpointit karttoihimme ja valmistauduimme lähtöön. Ajanoton pyörähtäessä käyntiin partiomme starttasi kevyeen hölkkään.
Vajaan kilometrin tietä pitkin juostuamme, jouduimme miettimään reitinvalintaa: jatkammeko taivalta tietä pitkin, vai oikaisemmeko metsän poikki. Yksimielisesti päätimme lähteä metsäreitille. Valintamme osoittautui onnistuneeksi, sillä maasto oli sillä kohtaa varsin hyväkulkuista. Säästimme oikaisussa aikaa ja metsätaipaleen jälkeen maistuikin taas kevyt hölkkä tietä pitkin. Chekpoint13 oli nopeasti ohitettu ja lähdimme puskemaan metsän läpi kohti chekpoint14:a. Chekpoint14:lla oli odottamassa rastimies, joka kertoi meille edessämme olevan miinakentän. Miinoituksen ylitys osoittautui kuitenkin varsin helpoksi, sillä miinaesteen yli oli pingotettu teräsvaijeri. Rastin tilanteenmukaisuus aiheutti hieman suunpielien nykimistä, mutta teimme työtä käskettyä ja lähdimme tasapainoilemaan vaijerille. Helpon ylityksen jälkeen jatkoimme kohti pikataipaleen maalia.
Pikataipaleen maalissa totesimme käyttäneemme aikaa 1h 10min. Emme pysyneet siis aivan tunnin tavoiteajassa, mutta pesimme muut partiot selvästi. Seuraavaksi paras aika nimittäin oli HRUP.n Pioneeriosastolla; 1h 40min. Jälkikäteen pikataipaleen tavoiteajaksi kuitenkin rukattiin 1h 30min, mikä oli hieman epäedullista meidän partiomme kannalta.
Jäljellä oli vielä yksi rasti, joka osoittautui koko kisan mielenkiintoisimmaksi. Edessä oli sovellettua reserviläisammuntaa. Rastilla ammuttiin ensin puoliautomaattihaulikolla laudoista kyhätyssä autossa istuvat kaksi "kriminaalia", joiden virkaa toimittivat kaksi metallipleittiä. Sen jälkeen pudotettiin auton vierestä "ghettoblasteri" eli metallipleitti, joka vapautti liikkeelle heilurin. Heilurimaalin tuhoamisen jälkeen tyhjennettiin haulikon makasiini mahdollisimman nopeasti maalialueen penkkaan ja jätettiin haulikko maahan. Tämän jälkeen ryömittiin noin neljän metrin matka valmiiksi ladatun pienoispistoolin luokse. Pienoispistoolilla ammuttiin makuulta IPSC-tauluihin, joista kustakin laskettiin kaksi parasta osumaa. Ajanotto päättyi viimeiseen laukaukseen ja lopulliseen pisteytykseen vaikutti paitsi käytetty aika myös osumat tauluissa. Partiomme suoriutui ammunnasta varsin mallikkaasti ja nappasimme rastista täydet 30 pistettä.
SRA-rastin jälkeen seurailimme vielä keltaista viitoitusta reilun kilometrin verran, jonka jälkeen saatoimme todeta olevamme partiokilpailun maalissa. Kello oli tässä vaiheessa n. 11.30, joten olimme maalissa hieman ennen ennakoitua puolta päivää. Jäimme odottelemaan muiden partioiden saapumista ja nautimme samalla järjestäjien tarjoaman kenttälounaan. Jonkin ajan päästä nousimme kuorma-autoon, joka kyyditsi meidät takaisin lähtöpaikkaamme Mikkelin varuskuntaan.
Partiokilpailun jälkeen kasarmilla keskityimme henkilökohtaiseen huoltoon ja lepoon. Kellon lähestyessä iltaseitsemää aloimme valmistautua palkintojenjakoon ja juhlaillalliseen. Vaihdoimme päällemme tummat puvut ja siirryimme pihalle odottamaan kuljetusta Mikkelin keskustaan. Pian kyytimme saapuikin ja ehdimme seremoniatilaisuuteen ajoissa.
Palkintojenjako pidettiin Jalkaväkimuseolla, jonne kisojen järjestäjät ja kilpailijat järjestyivät siistiin kolmiriviin. Aluksi jaettiin palkinnot henkilökohtaisessa sarjassa, jossa Suomi otti nelosvoiton. Partiokilpailun palkintoja jaettaessa mekin pääsimme pokkaamaan lautaset, sillä partiomme sijoitus oli toinen. Voiton vei HRUP:n Pioneeriosasto ja kolmanneksi tuli Vaasan reserviläiset. Tässä vielä listattuna lopulliset tulokset:
| 1. Suomi 2 (HRUP:n Pioneeriosasto) | 162 p. |
| 2. Suomi 1 (TERES) | 132 p. |
| 3. Suomi 3 (Vaasan reserviupseeripiiri) | 131 p. |
| 4. Norja | 124 p. |
| 5. Tanska | 122 p. |
| 6. Suomi 4 (Suomen naisten joukkue) | 90 p. |
Viimeistään tulosluettelo todisti kaikille paikalla olleille, mistä maasta Pohjoismaiden kovimmat taistelijat tulevat.
Palkintojenjaon jälkeen siirryimme upseerikerholle illanviettoon. Tarjolla oli "Marskin menu" alkuruokineen ja kaikkine lisukkeineen. Ruokailun ohessa kuulimme juhlapuheita ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi. Juhlapuheiden jälkeen juttelimme pöydässämme istuneiden norjalaisten kanssa ja vaihdoimme partiokisan kokemuksia. Kysyimme heiltä mm. mitä mieltä he olivat suomen armeijan polkupyöristä. Norjalaisten vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "You can keep them." Tulkitsimme tästä, että Suomen puolustusvoimien polkupyörät eivät olleet saaneet norjalaisten varauksetonta suosiota.
Norjalaiset totesivat myös, että tunsivat olonsa hieman "alastomiksi" kilpailussa, koska kilpailijat eivät kantaneet mukanaan aseita. Me voimme yhtyä Norjan partion näkemykseen; aseet olisivat tehneet kilpailusta vielä sotilaallisemman. Tosin tähän asiaan järjestäjät tuskin pääsivät vaikuttamaan, vaan kyse oli luultavasti Puolustusvoimien joustamattomuudesta.
Yhteenvetona partiokilpailusta voisi todeta, että kisa oli pieniä järjestäjien kömmähdyksiä lukuun ottamatta onnistunut. Järjestäjillä oli kokemattomuutta partiokisojen järjestämisestä, mikä näkyi siinä, että alkukankeuden jälkeen järjestelyt paranivat kilpailun loppua kohti. Olimme loppujen lopuksi varsin tyytyväisiä partiokisan antiin ja haluamme kiittää järjestäjiä heidän vaivannäöstään.
Ensi vuonna Reserviupseerien Pohjoismaiset maastomestaruuskilpailut järjestetään Norjassa, jossa toivon mukaan nähdään jälleen iskukykyinen TERESin partio.
Jari Uusimäki