Matka alkoi Helsingin hienosti katetun rautatieaseman terassilta. Ensimmäinen suunnistustehtävä eli taisteluryhmän löytyminen ei ollut suurenkaan vaivan takana, kun kymmenkunta klanipäätä oli ryhmittäytynyt maltaan pariin. Liityin joukkoon siitä kuitenkaan erottautumatta. Vielä ennen junaan menoa käytiin esittelykierros leppoisasti läpi ja tunnelma oli heti alkuun siinä määrin isänmaan puolustustahtoa ja yleistä intoa täynnä, että vaikka matka terassilta junaan oli n. 34 metriä, meinasimme siitä myöhästyä. No kerkesimme kuitenkin mainiosti. Tikkurilasta saimme vahvuuteemme vielä yhden taistelijan ja sen jälkeen olimme täydessä iskussa.
Kuten matkan edetessä pian huomasimme, olivat aselajit edustettuina sisseistä, LJK:sta, kranaatinheittäjistä ja tulenjohtajista aina viestimiehiin. Joukkueen väriläiskä, kooltaan melko pieni, mutta sitäkin sitkeämpi kuten tulimme huomaamaan, oli ehdottomasti vänrikki Elisa, joka muun muassa jaksoi raskaasta marssista huolimatta kuunnella rempseää jutunheittoa ja myös osallistua siihen, tosin astetta paremmilla jutuilla. Emme voi olla ihan varmoja, mutta ilmeisesti eräs suurempi suomalainen viestintäkonserni on saanut nimensä Elisan mukaan.
Joukkueen kokoonpano oli seuraava:
Alustava käskynjako ja uusittu tutustumiskierros käytiin kootusti läpi virvokevaunussa. Päällimmäisenä syynä tietysti avara tila, mutta kaiketi myös evoluution ajansaatossa synnyttämä luonnollinen tarve nauttia olutta tahi siideriä, vaikutti positiivisesti niin päätökseen kuin myöhempään mielentilaan. Joka tapauksessa aika soljui eteenpäin harjoituksesta, EU-politiikasta, Suomen Puolustusvoimista, matkanjohtajan Kadikseen menosta ja yleisestä Suomen nuorison kunnosta puhuessa sekä isänmaallisia lauluja hyräillessä. Kukin tietäköön itse milloin meni nukkumaan, mutta joka tapauksessa junan tasainen kulku tuuditti meistä jokaisen ennemmin tai myöhemmin näkemään palavan ruudin suloisen tuoksun kyllästämiä unia.
Aamu seurasi yötä yhtä varmasti kuin suomalainen reserviläinen taistelukutsua, ja aamutoimien ohjaamattomuudesta huolimatta löysimmekin toisemme ja itsemme tavaroinemme bussista kohti Sodankylää. Matkaa leimasi odotuksen tunne ja viimeistään nyt, vaarojen, jänkän ja Lapin aavojen aukeiden avautuessa silmien eteen onnistui täydellinen irtaantuminen koulu- ja työhuolista ja muusta hektisen kaupunkielämän tuomista kommervenkeistä. Viimein Sodankylässä kun bussikuski oli saanut leimauskoneen ja oman korvien välisen prosessorinsa laskemien lippujen lukumäärän vastaamaan toisiaan, pääsimme jatkamaan matkaa kohti varuskuntaa ja matkamme päätä. Portilla väläytimme passit ja pääsimme aloittamaan reippaan kävelyn kohti AUK:n tiloja. Matkalla portilta AUK:iin teimme ensimmäisen ketunlenkin harhauttaen mahdolliset vihollisen vakoojat tai sitten vänr. Kaleva vaan muisti reitin väärin. Niin tai näin, perille saavuttiin ja muutaman minuutin säätämisen jälkeen pääsimme sympaattisen ja aidon lappilaisen yliluutnantti Ali Vaaralan johdolla hoitamaan byrokratian ja muiden järjestelyjen vaatimia velvotteita. Tämä sotilas- pienviljelijä ja viiden lapsen isä hoiti kaiken tehokkaasti, mutta turhia jännittelemättä. Lippujen ja lappujen tarkastamisen ja täyttämisen jälkeen menimme lääkärintarkastukseen sekä hakemaan niin rätit, lumput kuin maailman tarkimmat ja myös kauneimmat rynnäkkökiväärit. Tosin kuten tulimme huomaamaan, ei ase vielä yksinään voi taata hyvää tulosta. Varusteiden vaihto tapahtui naisten tuvassa, mikä ei sinällään ole ihmeellistä, mutta kuten loppua kohden tullaan huomaamaan, sai se osassa taistelijoistamme heräämään luonnollisen ja pilailua rakastavan teekkarin. Tai sitten sissit vain ovat sikoja. Niin tain näin, erittäin maittavan ja täyttävän armeija-tyyppisen lounaan jälkeen lähdimme kohdistamaan aseet ja tämä olisi jo sinänsä oman kertomuksen arvoinen puolituntinen sillä aseiden kohdistus oli aivan ainutlaatuinen tapahtuma ammunnan johtajamme poikkeuksellisen, voisi käyttää sanaa ennennäkemättömän särmän toiminnan ja ammunnan johtamisen ansiosta. Vänrikki Lamminparras, etunimeltään Sami antoi aivan uuden määrityksen ampumakurille, tehokkaalle toiminnalle ja sotilaalliselle kielenkäytölle ja muulle käytökselle. Itselleni, jolla on palvelusvuodesta aikaa kohta yhdeksän vuotta, palautus sotilaalliseen toimintaan ei olisi voinut olla nopeampi, tehokkaampi ja samalla myös hienovaraisesti ja positiivisesti hymyä aiheuttava. Näin varmasti myös muille. Joka tapauksessa miehet ja Elisa punnittiin ja osa ampumataidoiltaan kevyeksi todettiin. Harjoitus teki kuitenkin hyvää meille kaikille ja koimme ansainneemme munkkikahvit Sodessa jo pelkästään siitä hyvästä, että selvisimme ammuntaa johtaneen herra vänrikki Lamminpartaan äksiisistä. Soden jälkeen odotti siirtyminen harjoitusalueelle, joka meni leppoisasti MASIn lavalla unta tavoitellessa. Paikalle saavuttaessa ilmoitti Atte, että hän mielellään luovuttaa johtajuuden jollekin joka harjoitusta kaipaa ja niin johtajaksi huutoäänestettiin ryhmän seniori vänr. Taajamaa, Ville (kirjoittaja) ja varajohtajaksi valittiin ryhmän juniori, heinäkuussa armeijasta kotiutunut vänrikki Helander, Aleksi. Seurasi puhuttelu, joka oli harjoitusta johtaneen kapteenin pitämä ja asiallinen. Ainoana toivomuksena esitettiin, että ensi kerralla olisi myös aliupseereja mukana kun kyseessä on sentään AUK:n marssikilpailu. Atte lupasi viedä viestiä eteenpäin ja tervetuliaissanojen jälkeen pääsimme majoittumaan, nauttimaan ylellistä vahvennettua päivällistä ja pian myös harjoittelemaan kevyen kertasingon, kvkk:n ja LV-217:n kokoamista ja purkamista. tähän voisi laittaa muutaman kuvan iskuyksiköstä hampaisiin asti aseistettuna. Monelle harjoitus kauniiden tuhonkylvövekottimien, kuten esim. LV-217, parissa teki hyvää. Loppuilta meni nuotiolla istuessa ja Lapin kauniista luonnosta nauttiessa. Teimme muutaman miehen voimin vielä iltamyöhäisellä pienen tiedusteluekskursion kielletylle alueelle läheisen lammen rantaan, josta löysimme yhden kilpailurastin, kaksi telkkää ja silmiä hivelevän kauniin lampimaiseman. Uni johdatti meidät kaikki kuitenkin pian kohtaamaan seuraavan päivän ja kilpailun koitokset.
Kilpailuun lähdettiin n. 9.15 ja sitä seurannut aamiainen ja tavaroiden pakkaaminen sujui ripeästi yhtä pienen pientä asiaa lukuun ottamatta. Käskynjaossa johtajille todettiin, että majoitustarvikkeet laitetaan määrätyn kuorma-auton lavalle ennen kilpailualueelle lähtöä. Tämä pikku seikka meiltä jäi kuitenkin tekemättä, koskapa se johtajaltamme unohtui. Sotilaan muisti on hyvä mutta lyhyt. Tais sitten ikä ei tule yksinään. No yhtä kaikki, matkaan lähdimme ilmoille kajahtaessa Teres - Reservin Teräs! Lähtöalueella oli muutaman taistelijan käsivarteen laitettu tussilla eri värillä merkintöjä ja kuten tulimme huomaamaan, olivat nämä taistelijat monesti rasteilla ne, jotka saivat tehtäviä suorittaakseen. Ensimmäinen rasti olikin kessillä ammuntaa ja toisaalta rk:lla jantereihin. Tulokset olivat varsin tyydyttävät muun muassa edellisen päivän ammunnan johtajamme ampuessa kaikki eteen pompanneet ryssät nurin. Jatkoimme telamiinojen kanto -rastille ja siitä eteenpäin muutamalle miehittämättömälle rastille suunnistajien tehdessä tarkkaa työtä. Harmiksemme emme törmänneet juuri meitä ennen rastin ohi juosseeseen ahmaan. Olisi ollut ihan nasta maskotti. Kakkosrastia seurasi muutama miehittämätön rasti ja sää muuttui hyvästä erittäin hyväksi sateen tihkuessa ja pikkuhiljaa voimistuessa kunnon rankkasateeksi ja tuuleksi. Tilanteen reipashenkisyyttä korosti vielä ojanylitys, jossa puolet joukkueesta otti varavedet saappaisiin. Samaisella välillä pelästytimme lentoon myös komean ukko-metson, joka varmasti kiroili kun joutui meidän takia siipisulkiansa kastelemaan. Pienen haun jälkeen kuudes rasti löytyi ja se oli kvkk:n purkaminen ja kokoaminen sekä sanlan käyttökuntoon laitto. Hommiin ryhtyivät Jarnot eli Hattulan Jarno purki ja kokosi kvkk:n ja teki sen niin, että TERESille tuli pohja-aika ja sanlan kohdallakin selvittiin varsin hyvin, ottaen huomioon, että Vanhatalon Jarno ei ollut aiemmin käyttänyt kuin partiosanomalaitetta. Rastilta lähdettiin sateen saattelemana ja tarkan suunnistuksen tahdittamana nappaamaan muutama miehittämätön rasti ennen seuraavaa tehtävärastia, joka osottautui tulenteko-ruokailurastiksi. Tulimme rastille oikaisten erään jänkän läpi ja katsellessa suon karun kaunista olemusta, oli meidän kuin sisäisen pakon sanelemana laulettava Finlandia-hymni, 12-äänisesti. Kantahenkilökunta ja erityisesti varusmiehet katsoivat meitä vähän oudoksuen kun sateen ja tuulen piiskatessa saapui reserviläisjoukkue rastille hurmiotilassa laulaen, muiden kärvistellessä pirullisessa säässä. Tulenteossa tehtiin pohja-aika ja ruokailuhetki kului leppoisasti viritellessä kamoja kuivaksi erilaisten kuivausteorioiden kehittelyn ohessa. Joka tapauksessa keneltäkään ei palanut mikään tai mitään ja päästiin jatkamaan matkaa vasta saadut suklaapatukat taskussa.
Loppurastit olivat tasaisen tarkkaa suunnistamista ja kävelyä suurimman osan rasteista ollessa miehittämättömiä. Maisemat olivat häikäisevän kauniita, sade ja tuuli laantui ja yhteishenki piti kaikki hyvässä menossa. Toiseksi viimeinen miehitetty rasti oli ainoastaan taistelukunnon tarkistus ja TERES oli täysin taisteluvalmiudessa aseet tanassa, joten lähdimme jatkamaan matkaa ilman sakkoja. Liekkö syynä, että juuri ennen rastille tuloa oli Samu pelästyttänyt yhden riekkoparan lentoon. Aseet olivat joka tapauksessa valmiina. Viimeinen rasti oli majoitusrasti, jossa tehtävänä oli sissiteltan pystytys. Koskapa olimme jättäneet oman telttamme majoitusalueelle, lainasimme sissien telttaa, kun kerran sissiteltta piti pystyttää. Tämäkin kommervenkki siis selvitettiin ja siinä sivussa sissit saivat meidän teltan ja sen mukana kertaluokkaa paremmat kepit.
Ilta kului palautuessa, yhteisvenyttelyä harjoittaen ja makkaraa syöden. Reipashenkinen päivä sai jokaisen nukkumaan riittävän aikaisin, jotta seuraavaan päivään päästäisiin uusin voimin. Osa majoittui teltassa ja osa Masin lavalla edellisen yön tapaan.
Kamat pakattuamme ja aamiainen syötynä ilmoittauduimme lähtöön ja uuden päivän haasteisiin. Ensimmäinen rasti oli nyt pidemmällä ja siellä tehtävänä oli selvittää joukko erilaisia karttatehtäviä; paikantaminen, asteluvuilla tietyn pisteen määrittäminen jne. Seuraavat rastit olivat miehittämättömiä. Matkalle seuraavalla miehitetyllä rastilla jotostelimme erään suon läpi, mikä oli herkkua reisille ja hieneritykselle sekä teimme vesistön ylityksen Vanhatalon ansiokkaasti kaataessa meille sillan noin parimetrisen puron yli. Silta olikin suosittu sen jälkeen kun Samu oli sissinä kahlannut puron yli vyötäröä myöten kun mätäs oli pettänyt alta. Tämä ei tätä taistelijaa hidastanut, päinvastoin kuulemma aamu-uinti oli jäänyt väliin, joten sekin tuli hoidettua. Rastille tultaessa ja sitä suorittaessa huomasimme, että järjestäjillä oli varmasti tapahtunut virhe, sillä TERES tiesi kyllä oikean vastauksen ilmansuunnasta, mutta armeija oli säätänyt vastauksen väärin. Tehtävänä oli määrittää ilmansuunta kun mummon poskeen paistaa aurinko klo 06.00 jostain suunnasta jne. Mallivastaus oli väärin. Joka tapauksessa vääryyttä kärsineenä jatkoimme entistä tarmokkaammin ammuntarastin suuntaan napaten muutaman miehittämättömän rastin vielä väliltä.
Ammuntarastilla neljä ampujaa päätti siitä, kuinka paljon joukkueen kunto kasvaa ja ampujamme Sampsan, Erkin, Elisan ja Samin mielestä liikunta on siinä määrin terveellistä, että he päättivät jättää viisi taulua kymmenestä ampumatta, jotta pääsisimme juoksemaan riittävästi. Jokainen narusta otetta pitäen juoksimme viisi kertaa noin 120 metrin lenkin marssilauluja laulellen. Tämä alkulämmittely oli paikallaan sillä sama juttu toistui kranaatinheittorastilla, missä pääsimme kiertämään n. 100 metrin pituista rataa. Tämän jälkeen oli jäljellä loppurykäisy maaliin, mikä hoidettiin mallikelpoisesti ja maaliviivan ylittyessä kajahti ilmoille sotahuuto väsyneiden, mutta edelleen taistelukunnossa olevien teekkarireserviläisten toimesta. Seurasi lounas, suihku, varusteiden huolto, tarkastus ja palautus sekä ennen loppupuhuttelua pienen pieni jäynä, jossa äijät, jääköön nimet mainitsematta, räjäyttivät muutaman huonosti pedatun punkan, ottivat päiväpeitot niistä ja rakensivat niiden, teipin, kurkun sekä tomaattien avulla yhdelle punkalle äijänkuvan, jolla on niin sanotusti kurkku tanassa. No, neidot ymmärtänevät tämän hurtin huumorin. Ainakin meidän mielestä, myös Elisa mukaan lukien, jäynä oli erinomainen.
Loppupuhuttelussa selvisi, että TERESin joukkue oli tullut kolmanneksi. Tämä oli erinomainen suoritus, sillä marssiaikamme oli erittäin hyvä, mutta koska tänä vuonna oli painotettu rastien osaamista, karkasi meiltä muutama piste tavoittamattomiin. Järjestävä firma oli oikein tyytyväinen suoritukseemme kaiken kaikkiaan ja toivotti tervetulleeksi myös jatkossa. Atte piti vastapuheen ja näin olimme valmiit siirtymään takaisin reserviin. Saimme kyydin linja-autoasemalle, jossa nopeimmat kerkesivät hakemaan nestetäydennystä reissua varten ja matka saattoi alkaa. Rovaniemessä kävimme syömässä pizzat Suomen suurimmassa kotipizzassa, kävimme hakemassa eväät kotireissua varten ja leiriydyimme läheiselle nurmikolle odottelemaan junan lähtöä. Nurmikolla nauttiessa puhuttiin jälleen politiikkaa, ratkottiin tasa-arvokysymykset ainakin Suomesta ja opittiin Elisan viinankäytöstä. Viimein junan tullessa miehitimme sen ja suoritimme viimeisen rastin, eli saimme kunnian laulaa Elisalle, tarmokkaalle taistelijallemme, serenadin sekä ojentaa paketin suklaa-kinuskikeksejä. Tiedustelijat olivat aikaisemmin selvittäneet, että ne olivat Elisan lempikeksejä tai ainakin jotain sinne päin. Matka kotiin oli edessä, eikä tunne olisi voinut olla parempi. Sodankylän JPr:n varusmiesten toimintaa seuratessa oli merkille pantavaa kuinka Suomessa on edelleen kaiken turhan keskellä kasvamassa tavallisia nuoria, jotka uskovat oman kotimaan puolustamiseen.
Loppuun sopinee reissuamme kuvaamaan ehkä parhaiten Nälkämaan laulu ja sen kolmas säkeistö alkuperäisillä sanoilla, jotka valvontakomissio kielsi käytöstä, koska ne olivat liian isänmaalliset ja siten provokatiiviset.
"Nouskoon rintaamme uskomus uus,
taantukoon taika ja vanhoillisuus.
Maamies, muista, miss' onnesi on,
riihesi rikkaus riippumaton
Suomen armeija, arpasi lyö,
missä on ryhtisi, kunnia, työ?
Meidän on puhtaaksi laastava maa,
raukat vaan menköhöt rajojen taa!"
TERES- Reservin Teräs!
Ville Taajamaa