28-30.09.2001 Lappeenrannassa
Webistä löytyy tulokset ym.: http://www.ekres.net. Kannattaa tutustua tehtäviin ja vastauksiin jos aikoo tulevaisuudessa osallistua syys- tai talvijotokseen.
Yleisarvosteluna sanoisin heti kärkeen, että tämä oli rastien puolesta paras syysjotos johon olen koskaan osallistunut. Jos tämä linja jatkuu, en enää kutsu näitä reissuja marjanpoiminnaksi. Fyysisesti reissu oli tietysti "walk in the park" hitaan vauhdin ja erittäin helpon maaston vuoksi. Joukkueessa olivat Tommi Verho, Ilkka Kokko, Tapio Taipalus ja Lauri Vanamo. Loppusijoitus oli toinen/111 partiota eli erittäin hyvä. Oikeastaan voitimme mutta siitä lisää tuonnempana.
Matkat olivat perjantaina kymmenisen kilometriä, lauantaina noin 25 ja sunnuntaina vajaa kymmenen. Tehtävärasteja oli vastaavasti 9, 22 ja 9 kpl. Rasteilla oli tyypillisesti aika tiukat suoritusajat, yleensä pari minuuttia. Jonoja ei juuri päässyt syntymään.
Lähtöaikamme oli perjantai-iltana 20.50 viimeisten joukossa. Viivytysten vuoksi saavuimme lähtöön muutaman minuutin varoajalla. Samasta syystä tavaroiden pakkaus ja partiovarusteiden jako jäi hieman kesken... Tavaraa meillä oli mahdollisimman vähän. Parin päivän kävely eteläsuomalaisessa maastossa ei tosiaankaan vaadi täyttä putkirinkkaa, kuten jotkut osallistujat ilmeisesti kuvittelivat.
Jotos alkoi haaraperushyppelyllä (!) ja muutamalla kysymyksellä. Seuraavaksi oli lippaan täyttö pimeässä kahdeksalla patruunalla laatikosta, jossa oli eri kaliiperisia patruunoita. Sitten rastit kartalle ja ampumaradalle, jossa suoritettiin ammunta rynnäkkökivääreillä valaistuihin tauluihin (3 lk/ampuja). Kasan koko ratkaisi. Tämä meni kahta pistettä vaille täydellisesti.
Ammunnan jälkeen saimme matkalle mukaan tehtävän kehittää systeemi, jolla voimme lähettää viestin lamppujen avulla. Morse ei ollut kenelläkään hallussa, joten junailimme järjestelmän jossa aakkoset esitettiin kolmen merkin sarjoissa neljän erilaisen merkin avulla: lyhyt valo, pitkä valo, lampun heilutus vaakasuunnassa ja pystysuunnassa.
Olimme luopuneet oikeaoppisuudesta ja käytimme suosiolla otsalamppuja pimeässä metsässä. Ja niin käyttivät muutkin: metsä oli kirjavanaan "kiiltomatoja". Seuraavalla rastilla jouduimme odottamaan arviolta kolme varttia. Aiheena oli kenttäpuhelin 78:n käsittely, jonka Tommi osasi.
Rastilla 6 arvioitiin kahden valon välistä etäisyyttä ja kaukana järven rannalla olevan punavalon sijaintia kartalla. Otimme matkan varrella lisää suuntia pisteeseen, joten piste saatiin tarkasti. Seuraavaksi piti käyttää valoviestisyteemiä. Olimme hieman hitaita, joten kaikkea ei ehditty viestittää. Muuten systeemimme toimi.
Seuraavaksi oli erittäin hyvä pimeäsuunnistusrasti. Meillä oli pari minuuttia aikaa tutustua karttaan, johon oli merkitty joukko lähialueella sijaitsevia rasteja. Tämän jälkeen rasteja piti etsiä muistin varassa ilman valoja. Aikaa oli 12min. Rastit oli merkitty maastossa pienillä punaisilla ledeillä. Pimeässä metsässä juokseminen ei ole helppoa...
Suoritimme vielä havainnointirastin. Seuraavat kaksi rastia oli peruttu aikataulusyistä (ilmeisesti savusukellus ja vesistörasti) joten painuimme suoraan majoitusalueelle. Perillä olimme klo neljä. Tapio keitti tukevat ruoat bensakeittimellä ja menimme nukkumaan ilman nuotiota. 500 gramman pussi osoittautui ohuehkoksi,sillä yöllä oli pakkasta. Heräsin kuuraiseen aamuun hytisevän yön jälkeen.
Tässä vaiheessa olimme - ykkösenä. Lauantai alkoi muutamalla erätieto- tehtävällä. Sitten arvioitiin mallisillan kantavuutta erilaisten ajoneuvojen alla. Luonnonmuonan tuntemusta testattiin maistelemalla (epä- määräisen näköistä ja makuista) lientä pakista, tunnistamalla kasveja ja tekemällä pettuliina.
Sitten tuli vastaan musti eli raskas sinko. Vehje ei ollut kenellekään tuttu, mutta Tommi ja Ilkka kävivät sarviin. Ammus meni putkeen ja suuntauskin meni päättelemällä melkein oikein. Liipaisinta ei meinannut löytyä, mutta laukesihan se viimein kokeilemalla kaikkea. No nyt osataan sekin. Seuraavana oli sissirasti: suunnittelimme tuliylläkön kolonnalle tietyllä tienpätkällä.
Metsätietämyksessä emme loistaneet, tällaiset teoriarastit eivät ole koskaan olleet meidän heiniämme. Arvailuksi meni. Tämän jälkeen oli muutaman rastin tiedustelukokonaisuus. Ensin tähystettiin kukkulalta kohteita ja ilmoitettiin havainnot LV217:lla. Seuraavaksi etenimme tähystysalueelle, josta kerättiin tiedustelutietoja. Sitten olikin jo ruoka-aika. Hernesoppaa lihapullilla.
Tässä vaiheessa oli viikonlopun ainoa sadekuuro pientä lumisadetta (!) lukuunottamatta. Muuten sää oli paras mahdollinen: Kuulas, aurinkoinen, vähän viileä.
Ensiapurastilla selviteltiin liikenneonnettomuutta. Tämähän on tuttua: liikenteenohjaus, varoituskolmio, tutkiminen, varovainen nosto niskaa tukien, elvytys, avun hälyttäminen. Seuraavana oli suunnistusrata. Partio jakautui kahtia ja eteni maastoon merkittyjä reittejä. Matkalla olevat rastipisteet merkittiin karttaan. 700 m reitti kiemurteli suppien rinteitä ylös alas ja loppumatkasta täytyi pistää juoksuksi. Luulimme onnistuneemme, mutta ei, vain yksi piste.
Ilmapistoolisilueteista kaadoimme neljä viidestä. Ok. Seuraavana oli aika erinomainen yllätystehtävä: Kaikkien piti osoittaa ilman karttaa ja kompassia suunta ja etäisyys seuraavalle rastille. Hyvä testi, mutta pieleen meni. Kysymykset Saimaan alueen luonnosta taas menivät hyvin. Seuraavaksi oli uusi tähystystehtävä.
Kävimme vielä tunnistamassa rakuunoihin ja tykistöön liittyviä esineitä. Tässä vaiheessa partiomme kärsi pahan menetyksen: Ilkan oli pakko luopua matkasta vanhan polvivamman vuoksi. Myös Tommilla olivat polvet aika heikossa kunnossa Erätaito-SM:n jäljiltä joten vauhti oli pakko pitää kohtuullisena. Onneksi seutu oli helppoudessaan oikea vaeltajan unelma: kovaa harjumaastoa. Kookkaat supat nyt vähän hidastivat.
Ilta alkoi jo pimentyä ja esitimme karttatietämystämme. Erannon laskenta- kaavamme luultavasti sekoitti tuomarit. Käsimerkit eivät valitettavasti olleet täysin hallussa. No, AVORIVIIN, MARS jne nyt sentään onnistui. Sitten seurasi voimarasti: lyhyehkö esterata jossa kannettiin telamiinoja, mentiin esteistä yli ja ali ym. Monta, monta sekuntia voisi pudottaa uudella yrityksellä...
Suunnassakulku oli myös varsin hyvä tehtävä. Tosin, olikohan ihan tasa- puolista että jotkut suorittivat rastin valoisana aikana ja toiset, kuten me, pilkkopimeässä? Meillä oli vielä muutama historiakysymys ja sitten oltiinkin jo majoitusalueella. Ensin syötiin munkit, sitten retkimuonat ja lopuksi nukkumaan. Yön aikana olisi vielä pitänyt nikkaroida "koirasin", mutta eipä ollut hajua siitä mikä se on. Villinä arvauksena yritimme seuraavaa: otetaan keppi, teroitetaan se molemmista päistä ja merkataan keskikohta. No, oikeasti koirasin on puusta tehty "klemmari". Tai joku verkonkudontavempele...
Yö oli kylmä, taas. Nyt oli sentään nuotio ja kaikki vaatteet päällä, joten pärjäsin ihan hyvin. Kaikkeen tottuu.
Sijoituksemme oli pudonnut yhdeksänneksi, osittain henkilökunnan virheen vuoksi. Tätä emme tosin vielä huomanneet. Sunnuntai alkoi ammusten ja kaliiperien tunnistamisella: nappisuoritus. Miinakentän tutkiminen meni huonommin. Seuraavaksi pääsi paikallistuntemus oikeuksiinsa, piti koota Etelä-Karjalaa esittävä palapeli. Karttarastilla piti ensin opetella karttapisteet ja vähän ajan kuluttua etsiä ne toisenlaisilta kartoilta. Sentään yksi karttatehtävä meni siis nappiin.
Vyörytysrastilla saimme kahdeksan kranaattia ja tehtävänä oli vyöryttää niillä (ja kuvitteellisilla kivääreillä) pätkä taisteluhautaa. Muuten tämä sujui kohtuullisesti, mutta kranaatit eivät riittäneet ihan perille saakka.
Pikataival oli tavallista tyyppiä: partio hajaantui etsimään mahdollisimman monta rastia, aikaa 40 min. Tapio sai pisimmän juoksumatkan ja me hoidimme Tommin kanssa muut rastit. Suunnistus sujui hyvin, haimme kymmenen rastia viidestätoista. Muutaman minuutin myöhästyminen oli tosin takaisku. Partiomme varusteet tarkastettiin lopuksi. Ei puutteita. Ei ainakaan havaittu...
Seuraavana oli vuorossa haulikkoammunta. Hyvä, hyvä. Ammunta parantaa asemiamme, ajattelimme. Mutta eikö mitä, Tommi ja minä ammuimme kaikista kiekoista ohi. Lieneekö tottumus käsiheittimeen ollut syynä, koneheittimestä kiekot lähtivät kirotun kovaa. No, eipä osuneet muutkaan.
Lopuksi heitettiin vielä löylyä sademittariin(!) Poistuimme aterialle ja saunaan ja lopuksi kotimatkalle. Olisi varmaan pitänyt lukea tuloslistat tarkemmin, sillä rastihenkilökunta oli hukannut ensiapurastin tuloksemme. Ja olimme vain 6 pistettä kärjen takana. Soitto tuomaristolle auttoi ja saimme kahdeksan lisäpistettä. Tosin meiltä oli napattu kolme pistettä pois muualta, joten kakkoseksi jäätiin silti. Outoa... No, kyllähän me itse tiedämme olleemme parhaita.
Lauri Vanamo