TERES:n joukkue osallistui 4.-6. toukokuuta Jääkäriprikaatin Aliupseerikoulun ryhmätaitokilpailuun kutsuvierasjoukkueena Sodankylässä. Tapahtumaan osallistuminen alkaa olemana jo perinne Teekkarireserviläisten vuosiohjelmassa. Seuraavassa kilparyhmän kuvaajan ja sanasäilän Mintun kertomus tapahtumasta. Itse toimineena ryhmänjohtajana ja tämän jutun puhtaaksi kirjoittajana lisään väliin joitain kommentteja.
Kilpailu alkoi perjantai-iltana ja päättyi sunnuntaina viimeisten osalta noin puolenpäivän aikoihin. Kilpailu oli monivuotisten perinteiden mukaisesti tarkoitus pitää moniosaisena, jolloin siirtymisiä olisi tehty jalan, hiihtäen ja pyörällä. Niinkuin ainakin vuosi takaperin kävi tekivät kevät säät jälleen tepposet ja matka taittui loppujen lopuksi "lähes" kokonaisuudessaan pyörällä polkien (tosin polkupyörä tuntui jossain vaiheessa lähinnä lisäpainolta). Kilpailun ensimmäinen päivä sujui siinä määrin normaalia TERES suoritusta heikommin, ettemme startanneet viimeisen päivän pikataivalosuudelle ensimmäisinä. Kilpailun varsinainen luonne paljastuikin täysin uudistetun muotoisena viimeisen päivän osalta, ja tämän takia luulimme viimeiseen asti jääneemme toiseksi satsareiden saavuttua meitä ennen maaliin. Olimme kuitenkin vanhemman viisaudella pitäneet maltin mukana järjen selvänä - tarkistetun aikalaskennan jälkeen totesi kilpailun johtaja ylil Anttalainen allekirjoittaneelle ja Packalenin Tapiolle meidän täyttäessämme häväreitä, että ei saatu vieläkään voittoa jäämään kotiin. Muille asia selvisi vasta n. puolta tuntia myohemmin, kun Anttalainen surkean kuuluisena ilmoitti olevansa pettynyt aikaeron pienuuteen meidän ja toiseksi jääneen ryhmän välillä...
Alla Mintun kertomus reissusta.
Taas kerran Teresin iskukykyinen poppoo suuntasi kulkunsa kohti Sodankylän armotonta luontoa. Tapasimme koko porukalla ensimmäistä kertaa varttia ennen junan lähtöä Helsingin asemalla. Tosin osa tapasi ulkona ja osa sisällä. Tästä ja lipunmyynnin pitkästä jonosta johtuen ryhmänjohtaja sai suorastaan lentävän lähdön viikonlopun kertaukseen juostessaan junaan lähes viimeistä päivää. Junamatka alkoi tutustuessa ravintolavaunun puolella. Jo tässä vaiheessa huomasi, kuka matkan aikana olikin eniten äänessä. Tampereella juna pysähtyi hieman pidemmän tovin, ja urhoolliset taistelijamme käyttivät tämän heti hyödykseen ja suuntasivat yhdelle nopealle McAustralialle. Mielenkiintoista, kuinka armeija lisää ruokahalua, vaikka sinne ei ole vielä ehdittykään.
Aamun valjetessa junamme saapui Rovaniemelle, ja surkeasti nukutun yön jälkeen siirryimme junaan jatkamaan unia. Bussikuski oli varsin palvelualtis ihminen ja heitti säälittävät eteläsuomalaiset varuskuntaan asti. Pakollisten Sotilaskodin munkkikahvien jälkeen suunnistimme aliupseerikurssin kasarmille.
Maittavan hernekeittolounaan nautimme vielä siviilit päällä, mutta sitten siirryimme jo tuttuun ja turvalliseen kurkkusalaattiin. Tavaroiden kuittauksen ja lääkärintarkastuksen jälkeen pääsimme valmistautumaan kilpailuun ja pakkaamaan ahkiotamme. Ahkiosta tulikin eittämättä koko kilpailun tyylikkäin kauniin nimikkoteippauksemme ansiosta. Reserviläinen oli jopa niin viisas, että pakkasi makkarat repun sijasta ahkioon. Eipä tarvinnut ylimääräistä tavaraa repussa kantaa.
Opimme nopeasti taas armeijan tavoille, ja punkassa elbaaminen muistui nopeasti mieleen. Toki kävimme tutustumassa varusmiesjohtajien tiloihin ja koulutusmenetelmiin paikallisen yliluutnantin kanssa. Kyseinen yliluutnantti oli muuten alikersantti Kankaanpään koulukavereita. Maailmahan on pieni.
Aamulla herätys oli jo ennen kuutta, ja ensimmäinen ryhmä starttasi jo seitsemältä. Teres oli lähtöjärjestyksessä kolmas, että ehtisimme lauantai-iltana päivän osuuden jälkeen vielä ampumaradalle kohdistamaan kiväärit.
Ensimmäinen rasti oli ajoneuvon lastaaminen. Ajoneuvona toimi Bankku. Kaikki suunnittelmamme rastin johtajuudesta menivät uusiksi, kun rastille osallistuvat henkilöt arvoottiin. Kersantti Packalén johti rastin kuitenkin mallikkaasti. Kun pakkasimme reppuja takaisin pyörien selkään, reput sekoittuivat juuri sopivasti, että juomapullojen etsiminen jatkossa oli jännittävää. Rastille osallistuivat kaikki paitsi vänrikit Linnanto, Kaleva ja Rönkkö - juuri Bankun parhaiten tuntevat taistelijamme.
Toinen rasti oli suunnistamisrasti. Rastilla otettiin suunta ja etsittiin rasti tietyn etäisyyden päästä. SM-tason suunnistajamme Kankaanpää otti heti alkuun aivan väärän suunnan. Rastille osallistuivat kaikki muut paitsi vänrikit Kaleva ja Leppänen sekä alikersantti Salonen. Rouva alikersantti kuoli tässä vaiheessa ensimmäisen kerran ja alkoi kehitellä salaliittoteoriaa siitä, kuinka hänet huonokuntoisena ja muutenkin ah, niin hentona naisena pakotettaisiin jokaiselle rastille, että Teres ei kerrankin voittaisi. Onneksi matkassa oli karpaasi Hollmgren, joka jos ei nyt koko naista kantanut, niin ainakin suurimman osan tämän tavaroista pitkin matkaa.
Kun suunnistajamme vihdoin selvisivät ulos metsästä matka jatkui kolmannelle rastille, missä aiheena oli toiminta onnettomuuspaikalla. Rastin johtivat yhteistuumin vänrikit Rönkkö ja Linnanto. Meidän ja tuomariston välille kehkeytyi hieman nokkapokkaa asioiden suorittamisjärjestyksestä. Salaliittoteoria sai lisäpotkua.
Matka seuraavalle rastille oli pisin kaikista välimatkoista (>40 km), ja reitille osui jopa pitkä ja inhottava ylämäki. Neljännen rastin jälkeen saimme kuitenkin ansaitun tunnin ruokatauon. Ikinä ei ole tunti kulunut niin nopeasti. Rastin aiheena oli tulenjohto. Kersantti Kuoleman johtaessa tulta kranaatit kumpareen taakse heittivät vänrikit Linnanto, Rönkkö, Hollmgren ja Leppänen sekä alikersantti Kankaanpää. Tällä rastilla koulutuksesta ei suotu etua, koska parhaiten osui herra alikersantti, joka heittikin yksin viimeiset viisi kranaattia kymmenestä. Saldo: neljä osumaa.
Ruokatauon jälkeen koitti metsätaival, missä saimme rämpiä pyöriä taluttaen. Tuleville kilpailijoille vinkiksi: pyörää kannattaa taluttaa vuorotellen molemmilta puolilta niin lihakset kipeytyvät tasaisesti. Metsätaipaleella oli neidin vuoro taas kuolla, ja hän nauttikin matkalla kaikkia mahdollisia glukoosipitoisia mömmöjä. Olisi hemohes ollut tarpeen. Teräsmies Hollmgren juoksenteli pitkin jonoa ja auttoi väsyneitä ryhmänjäseniä taluttamaan pyörää.
Metsäreitin ja tykkitien jälkeen saavuimme rastille numero viisi, missä testattiin taistelijoiden erätaitoja. Tulen tilapäisvälineillä tekivät vänrikki Leppänen ja alikersantti Kankaanpää. Herra vänrikki käräytti puuhassa jopa näppinsä. Vettä keittivät vänrikit Kaleva ja Hollmgren ja lohenpyrstöliitoksen taiteilivat vänrikki Rönkkö ja kersantti Packalén.
Ennen seuraavaa rastia vänrikki Linnanto näytti mallia, kuinka polkupyörällä maastoudutaan nopeasti. Onneksi mitään ei sattunut, koska seuraavalla rastilla ryhmänjohtajamme tetsasi lasertulen alla vänrikki Kalevan ja kersantti Packalénin kanssa. Salaliittoteoriamme sai taas potkua, kun omat taistelijamme kuolivat heti, mutta apukouluttajista koottu ryhmä oli saanut pisteitä jopa 30. Ampumassahan oli apukouluttaja...
Matka jatkui sukkelaan ihastuttavan kuivalla tienpätkällä toiseksi viimeiselle rastille, missä piti antaa ensiapua. Rastille osallistujat antoivat kaikkensa - vänrikki Rönkkö jopa suusta suuhun elvytystä neiti lääkintämiehelle. Tajuton uhri virkistyi välittömästi ja alkoi hihittää.
Viimeinen rasti oli majoituspaikalla. Ryhmältä otettiin aikaa, kun se majottui. Ohjeena oli majoittukaa, joten emme heti tajunneet tuoda reppuja majoitusalueelle. Onneksi ei moni muukaan ryhmä. Marssista ja majoituksesta oli kuitenkin sen verran aikaa, että emme saaneet rastilta aivan huippupisteitä.
Ruokailun jälkeen kävimme kohdistamassa aseet ampumaradalla. Illemmalla paistoimme makkaraa ja kuulimme seuraavan päivän lähtöjärjestyksen, joka oli samalla sijoitusjärjestys. Olimme kolmansia edellämme vain apukouluttajat ja sissiradistit.
Toinen päivä koostui suunnistusrasteista, missä eripituisten matkojen päässä oli erilaisia tehtäviä Paavo-Iivareista auringon asentoon tiettynä kellonaikana. Kilpailun järjestäjät epäilivät meitä gps:n käytöstä, kun määrittelimme sijaintimme välillä jopa metrin tarkkuudella.
Heti ensimmäisellä rastilla saimme sissiradistit kiinni ja saavutimme pian myös apukouluttajat. Toisella rastilla näimme ukkometson. Siinäpä oli etelän miehellä ihmeteltävää. Alikersantti Salonen luuli hukanneensa kompassinsa, joka sitten kilpailun jälkeen löytyi taskusta. Hän kävi kuitenkin etsimässä sitä, mihin meiltä tuhraantui viisi minuuttia.
Suunnistusrastien jälkeen oli vuorossa pikataival, mikä suoritettiin taas metsässä rämpien. Tällä kertaa hullu-Hollmgren kantoi rouva alikersantin polkupyörän. Metsätaipaleen jälkeen saavuimme ampumaradalle, missä suoritettiin ammuntoja konekiväärillä, rynnäkkökiväärillä ja omatekoisella jousipyssyllä. Olimme ainoita, jotka osuivat jousipyssyllä. Tästä kiittäminen vänrikkejä Kaleva ja Leppänen. Kaleva pääsi siteeramaan tuntematonta, mikä huvitti valvomassa ollutta kapiaista. Kvkk:n hoitelivat vänrikki Rönkkö tähystäjänään alikersantti Kankaanpää ja kersantti Pärssinen tähystäjänään alikersantti Mustonen. Konekivääreiden tähtäimet olivat täysin killissä, ja kohdistus suoritettiin valojuovapatruunoiden ja tähystäjien avulla. Rk:lla ampuivat vänrikki Linnanto ja kersantti Packalén. Ohilaukauksista tuli sakkokierroksia, joiden aika laskettiin mukaan pikataipaleeseen. Pikataipaleen aika laskettiin koko matka-aikaan mukaan tuplana.
Pienen pyrähdyksen jälkeen saavuimme kranaatinheittopaikalle. Kello kävi koko ajan, kun neljä taistelijaa (Linnanto, Mustonen, Packalén, Pärssinen) konttasivat asemaan. Jos kranaatin heitti ohi, joutui konttaamaan vielä noin kolminkertaisen matkan. Jos osui, saman matkan sai juosta. Maali oli Mustosen onneksi lähellä, ja hän jaksoi kuin jaksoikin heittää kranaatin sinne asti, vaikka olikin mainostanut koko matkan olevansa luvattoman huono heittäjä. Herrat rupesivat hissuttelemaan voimansa kanssa ja saivat sitten kontata.
Tullessamme maaliin luulimme kauan olevamme vasta kakkosia apukouluttajien jälkeen. Ryhmänjohtajamme sekä kersantti Packalén törkeästi pimittivät tietoa uljaasta minuutin ja 18 sekunnin voitostamme aina ruokailuun asti. Ruokailun jälkeen olikin aika matkata Sisulla Sodankylän keskustaan ja sieltä bussilla ja junalla takaisin rakkaaseen etelään.
Ilmeisesti Sodankylän AUK:n pitää ensi kerralla laittaa henkilökunta kilpailemaan, jos he aikovat voittaa, kun ei edes apukouluttajista ole vastusta reservin rautaiselle joukolle.
Tuomo Linnanto