Teekkarireserviläiset - TERES ry
Web-sivut 23.9.2017 asti, uudet sivut osoitteessa http://teres.fi/

Finlandia-hiihto

Lahti-Hollola-Lahti 10.2.2001

KUVIA

Matkakertomus

Teekkarireserviläiset osallistuivat Finlandia-hiihtoon yhden miehen joukkueella; tämän kunniakkaan tehtävän suoritti Janne Ikonen. Lauantai-aamuna 7.00 alkoi matka kohti Lahtea. Tankkaus oli suoritettu huolellisesti, vaikkakin viime viikonlopun Kaukopartiohiihdon 150km painoivat vielä jaloissa. Mieltä painoi hieman oma valmistautuminen, sillä sukseni olivat vielä voitelematta ja järjestäjät olivat onnistuneet sähläämään ilmottautumiseni kanssa. Perillä Lahdessa tyypillisen säätämisen jälkeen pääsin lopulta hiihtämään. Lähtö tapahtui porrastetusti kärjen startatessa 9.00 oman lähtöaikani ollessa 10.20. Sää oli mitä mainioin; pilvetöntä ja -5 C.

Ensimmäiset 15km meni ruuhkassa jonon välillä jopa seistessä paikoillaan. Tämän jälkeen pääsin vasta hiihtämään omaa luonnollista tahtia. Kaikki meni hyvin ja huoltopisteiden tarjoama mehu ja syötävä antoivat lisää voimaa. Hiihtotahtini onnistuin arvioimaan siten, että loppua kohden pystyin kiristämään vauhtia. Maaliin saavuin uupuneena ja lähes kaikkeni antaneena; jos hiihdetään niin hiihdetään sitten kunnolla. Tavoitteena oli 53km matkalla 5 tunnin alitus. Olinhan edellisenä viikonloppuna hiihtänyt kiitettävän 150km jotoksen. En ollut myöskään koskenut siviilisuksiin lähes kahteen vuoteen. Eli tavoite oli itselleni riittävä ja kohtuullinen. Hiihtoaikani oli lopulta 4.43.32 ja sijoitukseni oli 2803/4030.

Hiihdon jälkeen oli ruokatarjoilu ja sauna, jossa tarjottiin hiihtäjille myös I-olutta. Saunan jälkeen kavereiden kanssa nopeasti Lahden Alkoon ostamaan Finlandia-vodkaa. Tästä sitten aloitimme palautumisen kovasta hiihdosta valmistautuen samalla Lahden yöelämään.

Janne Ikonen

Linkkejä

Finlandiahiihto
©Teekkarireserviläiset 2017 http://teres.fi/