Muistelmia Teekkariupseerien ja Akateemisten Reserviupseereiden toiminnasta 1950-luvulla.

Seuraava teksti perustuu lähes pelkästään muistikuviin. Ensiksi yritän luoda kuvan siitä, miksi minulla on oikeus ja mahdollisuus tämän kirjoitelman tekoon.

1. Perimä: Isäni oli Vapaussoturi ja Vöyrin sotakoulussa vääpeliksi ylennetty 17-vuotias lukiolainen. Hänen asevelvollisuuskautensa alkoi heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jolloin hän astui Hyökkäysvaunurykmenttiin, nimitettiin perustaja-aliupseeriksi ja lähetettiin RUK:n 1.kurssille. Hän toimi 1930-luvulla Savonlinnan SK:n Viestiosaston johtajana ja sittemmin kuolemaansa asti kulloisenkin asuinpaikkakuntansa SK:n jäsenenä. Välirauhan ajan hän oli aktiivipalveluksessa VP-4:n huoltopäällikkönä (res.kapt.) Tuusniemen "korpivaruskunnassa", jossa myös minä asuin.

2. Oma maanpuolustukseen liittyvä toiminta: Armeija heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen ilmavoimien Viestissä ja RUK- 70 kurssi. Liittyminen aktiiviseen reserviupseeritoimintaan asuinpaikkakunnillani Hämeenlinnassa, Oulussa, Helsingissä, Porvoossa. Toiminta urheilu-upseerina ja puheenjohtajana. Hämeenlinnan RUK:n kunniajäsen.

3. Opiskeluajan toiminta: Teekkariupseerien perustajajäsen, johtokunnan jäsen (sihteeri?) ja puheenjohtaja. Akateemisten Reserviupseerikerhojen Yhteistyöelimen (ARU) jäsen ja puheenjohtaja? (Äkillinen valmistuminen katkaisi v.m.tehtävän lyhyeen).

Teekkariupseerit omana itsenään sekä Akateemisten Reserviupseereiden osana.

Vuosi 1954 lienee ollut starttivuosi reserviupseeritoiminnalle akateemisissa piireissä. Luultavasti ensimmäisenä omia kerhojaan perustamassa olivat Kauppakorkean ja Hämäläisosakunnan upseerit. Alkuaikojen toiminnasta on jäänyt mieleeni aatteellinen toiminta, joka ilmeni eri sotilasalojen esitelmätilaisuuksina ja "herrasmieskilpailuina" koko akateemisen yhteistyöelimen puitteissa. Varsin pian tulivat yhteisohjelmaan ammunta ja maastokilpailut. Mielestäni kerhoja oli useimmissa osakunnissa.

Kiinnostus reserviupseeritoimintaan laajeni teekkareiden piirissä ja pian oli mahdollista aloittaa oma toiminta. Teekkariupseereiden koolle kutsujana oli Martti (?) Saloranta. Ohjelmaan tuli ammunta, retkeilyt ja esitelmät. Maastokilpailut, jotka olivat suuritöisiä, järjestettiin yleensä koko ARU :n puitteissa. Herrasmieskilpailut olivat KY :n Upseerien erikoisalaa.

Ammunta:

Ammunta a1koi pistoolikoulu- ja kuvio ammuntana ARUn puitteissa Haagan radalla. Myös pienoiskiväärit olivat käytössä. Luultavasti saimme aseet lainaksi Helsingin Reserviupseereilta. Yhdyshenkilönä sinnepäin oli HO:n "ikiopiskelija" Martti Palve, joka oli RUL:ssa osapäivätöissä. Teekkarien omaan ampumatoimintaan antoi aloitteen keskusteluni kemianlaitoksen sovelletun fysikokemian assistentin DI Veli-Jussi Hölsön kanssa. Hölsö kuului Suomen pistooliampujain eliittiin. Hänen esityksestään ja avullaan hankittiin Teekkariupseereille ensin ilmapistooleita ja sitten pienoispistooleita. Nämä molemmat hankinnat poikivat Teekkariupseereille runsasta ja näkyvää toimintaa.

Ilmapistoolit:

V-J.Hölsö ehdotti hankittavaksi hiilidioksidi- (CO1) toimintaisia aseita (Crossman?). Alunperin ne toimivat ampulliperiaatteella. Todettiin, että ampullien hankintahinta on kallis. Hölsö totesi, että aseet toimivat yhtä hyvin hiilidioksidijään avul1a. Näin kävikin ja lisäksi Suomen Hiilihappoteollisuus Vallilassa lupasi meille jäätä ilmaiseksi kunhan vain teemme eristetyn kuljetuslaatikon.

Ideoitiin pistoolien massakäyttö. Polin juhlasaliin tuotiin ampumataulut, pöytiähän siellä oli ennestäänkin. Vuotuisesti toistuva "pistoolitivoli" oli keksitty. Halukkaat saivat ampua minimaalista luotikorvausta vastaan niin paljon kun viidellä (?) pistoolilla ja viikon aikana ehdittiin (KUVAT 1-2). Syntyi jopa jonotusta. Tivolissa kilpailtiin parhaista 3 laukauksen sarjatuloksista. Ammuttuja sarjoja oli satoja ellei tuhansia. Muistaakseni Paul Autere ja Ukko-Pauno Kettunen olivat voittajia. Itse onnistuin voittamaan kerran sarjalla, joka oli pistettä vailla maksimi. Maininnan ansaitsee myös Lönnrotinkadun piharakennuksessa toiminut Erikoispaino, jonka omistaja oli itsekin ampuja ja joka toimitti meille lahjoituksena ampumataulut.

Seuraavaksi haluttiin saada aseita, jotka sallisivat ammunnan ulkoradalla sekä maastossa. V.J.Hölsön ehdotuksesta hankimme pienoispistooleita (High Standard). Hölsö teki Sulfiittimuurauksen, jonka teknillisenä johtajana hän oli, korjaamossa pistooleihin suujarrut. Ja siitä vain ampumaan puolipitkiä pienoiskiväärin patruunoita.

Ampumarata:

Ampujapiireissä Polysteekin ulkopuolellakin Teekkariupseerit saivat huomiota osakseen rakentamalla sisäampumaradan ruutiaseille. (KUVAT 3 ja 5) Tällaisia ratoja ei Helsingissä ollut 1950-luvun lopussa montakaan. En ole aivan varma olivatko jo silloin olemassa Stadionin rata ja reserviupseerien rata entisen Suojeluskunnan talon kellarissa Töölössä.

TKY:n yleissihteerinä sain ensimmäisenä tietää, että eräs Lönnrotinkatu 27:n kiinteistömme vuokralaisista lähtee pois Teekkarilan kellarissa olevasta tilasta. Kävin katsomassa tilaa ja koin ahaa-elämyksen. Noin 35 metriä pitkä tila olisi kuin nakutettu sopiva ampumaradaksi. Teekkariupseereiden johtokuntakin innostui ja TKY luovutti tilan käyttöömme. Kerjäsimme erilaista tavaraa (tuuletin, teräslevyä, metallikaappeja, kalusteita jne. Pari konemiestä pantiin suunnittelemaan sähkökäyttöisen taulujen kääntölaitteen sekä kuvio- että olympia-ammunnalle.

Suomen ensimmäinen moottorikäyttöinen taulujen kääntölaite oli syntynyt. Talkootyötä oli paljon, mutta innostus oli myöskin suuri, eikä radan valmistuminen vienyt kauan aikaa.

Teimme radan avajaisista PR-tapahtuman. Kutsuvieraista muistan sotilas- ja ampumapiireistä tutut insinöörikenraalimajuri Reino Rissanen, DI Veli-Jussi Hölsö, L.Ravilo, Pentti Linnosvuo ja muitakin Suomen ampumajoukkueen jäseniä (KUVAT 4 ja 6,7,8). Ammuttiin avajaislaukausten lisäksi myös jonkinlainen show-kilpailu, jonka mikäli oikein muistan Pentti Linnasvuo voitti.

Rata oli valmistuttuaan runsaassa käytössä. Teekkariupseereille oli järjestetty jokaviikkoiset ohjatut ammunnat, joissa kerhon omat pienoispistoolit olivat hyvässä käytössä. Itse muistan käyneeni itsenäisesti ampumassa radalla lähes joka aamu. Saavutinkin silloin taidon, jolla ammuin muutaman kerran, tosin ilman kilpailupaineita, kuvioammunnassa maksimipisteet eli 300. Harjoittelu tekee mestarin!

Jos mielikuvani on oikea, rakennettiin 1950-luvun lopulla Otaniemen teekkarikyläänkin ampuma-rata CO2-aseille. Sitä rataa käytettiin paitsi harjoitteluun myös pistoolitivoliammuntoihin.

Maasto- ja herrasmieskilpailut

1950-luvun loppupuoliskolla oli akateemisilla reserviupseereilla varsin runsaasti myöskin maastotoimintaa. Eritasoisia kilpailuita ja harjoituksia järjestettiin vuorotellen. Omalla järjestelyvuorollamme syksyllä 1958 muistan osallistuneeni ainakin partiokilpailujärjestelyihin Haukk'lammen tukikohdassa (RUL ?), jossa oli kyseessä päivä- ja yö-suunnistus, kartanluku ja maastoammunta, siis täydellinen silloisen kaavan mukainen maastokilpailu. Teekkarien Autokerhon Jeeppi oli silloin hyvin tarpeellinen apuväline. Maastourheilijoina muistan Esko Lehden, Antti Yli-Paunun ja Yrjo Yrjolan. (KUVA 9)

Toinen muistiini jäänyt on suunnistuskilpailu, jonka lähtö- ja maalipaikkana oli nykyinen Pohjois-Tapiolan ja Laajalahden tienoo, ja toinen kartanlukukilpailu Otsolahden ja Karhusaaren rantamilla. Viimemainittuun kutsuimme ja saimme mukaan Otaniemeen sijoittuneen Poliisiopiston oppilaita. Viime mainittu kisa oli minun järjestämäni ja jo silloin maasto muuttui Tapiolassa vinhasti. Yhdeksi karttamäärittelypisteeksi olin pari päivää ennen kisaa valinnut pienen vajan metsän reunassa. Kun ennen kilpailun alkua menin merkitsemään kohteet viitoilla, oli vaja kadonnut (= purettu).

Herrasmieskilpailu kehittyi maastokilpailuista. Ne olivat tarkoitettuja henkilöille, jotka eivät halunneet juosta ja rääkätä itseään metsässä. Kilpailun kulkuun kuului kevyt kävely teillä tai poluilla. Matkan varrella oli rasteja, joissa osanottajien ratkaistavaksi annettiin erilaisia tehtäviä. Tehtävät saattoivat olla sotilaallisia ( esim. käsikranaatin tarkkuusheitto, konepistoolin purkaminen ja kokoaminen ja kuljetun matkan arviointi) tai sosiaalisia (esim. kuinka saatan daamin kosteikon yli ja kuinka satuloin hevosen). Lähes aina niihin sisältyi pistooliammunta. Herrasmieskilpailuja kehittivät erityisesti KY:n upseerit. Usein ne tapahtuivat yhteistyössä armeijan kanssa ja alueilla esimerkiksi Santahaminassa, jossa jälkipeli käytiin upseerikerhossa. Aktiiviupseereita oli usein mukana kisaamassa.

Retket ja esitelmät

Retkiä ja tutustumismatkoja tehtiin silloin tällöin. Kohteista muistan parhaiten Teekkariupseerien ja tyttöystävien käynnin noin vuonna 1958 Marskin majalla Lopella silloin, kun Marskin kalamajakin oli jäljellä Ketunvitunsuntin pienellä saarella. Meillä oli onni saada oppaaksemme silloinen kenraalimajuri, äskettäin kuollut jalkaväenkenraali Gustav Ehnrooth. Majassa vieläkin käydessäni muistan hänen istuvan pölkyn päällä takan loisteessa ja kertovat jäljittelemättömällä tavallaan Marskista ja majan historiasta. Valokuvien perusteella retkellä oli mukana noin 20 teekkaria ja teekkarien ystävätärtä. (KUVA 10)

Valokuva-arkistoni paljastaa myös käynnin Obnäsissa 1958 keskikesällä. Retki saattaa kuitenkin olla esimerkiksi Helsingin RUK:n junailema. Samoin saattaa olla laita muistamani retken Tuusulan it-museoon Tuntuu myöskin täysin mahdottomalta, etteikö Teekkariupseerit olisi järjestänyt erilaisia esitelmätilaisuuksia Polille. Joka tapauksessa osallistuimme muiden Akateemisten kerhojen järjestämiin esitelmätilaisuuksiin. Hämäläis-osakunnan upseerit olivat tällä alueella varsin aktiivisia. Ainakin muistan L.A.Puntilan laajaakin huomiota herättäneen esityksen 1950-luvun poliittisista tapahtumista ja tulevaisuudesta.

Lopuksi

Toivottavasti seuraavat kiitokset eivät ole liian vaatimattomalla paikalla tässä sepustuksessa, kun totean, että silloisella "tyttöystävät" statuksella olleet neidot ansaitsevat kiitosmaininnat. Edellä kuvatut maastokilpailut eivät olisi onnistuneet ilman muonitus- ja saunotuspalveluita. Tuon Pohjois- Tapiolan suunnistuksen saunaksi saimme tyttöystäväni serkun vanhempien omakotitalon saunan ja Haukk'lammen kisojen muonitus ei olisi onnistunut ilman HÄNTÄ/HEITÄ. Oman maininnan ansaitsee oma tyttöystäväni (nykyiseltä statukseltaan vaimoni), joka oli luonut suhteet Suomen ampujien kermaan toimittuaan tulkkina MM-kilpailuissa Caracasissa Venezuelassa. Hänen avullaan saimme Teekkarilan sisäradan avajaisiin mm ne huippuampujamme, jotka avasivat radan.

Todettakoon, että ampumaratamme Lönnrotin- ja Albertinkadun kulmassa on vieläkin olemassa tosin ilmeisesti kaupallisena yrityksenä ja kerran kiusallista huomiota saaneena kuolemaan johtaneen tapahtumasarjan vuoksi.

50 vuoden kuluttua on vaikea, mutta toisaalta antoisaa ja virkistävää muistella tapahtunutta. Mielestäni on reserviupseeritoiminta jo opiskeluaikana antanut minulle perustan ja varmuuden myöhempiinikin toimiini. Minulle on epäselvää se, kuinka moni 1950-luvun opiskelunsa aloittanut suoritti ensin asevelvollisuutensa ja kuinka moni kävi armeijassa vasta valmiina. Kysymys kuuluukin, kuinka suuri osa reserviupseerikoulutuksen saaneista teekkareista aktivoitui pitkäaikaiseen reserviupseeritoimintaan jo silloin (ainakin kaikki tässä nimeltä mainitut).

1950-luvun lopussa elimme yleisesti ns vaikeita aikoja. TKY :n yleissihteerinä ollessani jouduin tämän kokemaan (KUVA 11). Paineita tuli vasemmalta ja oikealta. Tehtaankadun (=neukut) kaverit kutsuivat parikin kertaan lounaalle ja utelivat teekkarien poliittisia kantoja. Tuskin saivat mitään järkevää irti, koska silloin ei opiskelija politiikkaa juurikaan ollut. Lounaat olivat opiskelijan kannalta kuitenkin hyviä. Saman tapaisen yhteyden otti myös silloinen isänmaallisesti ajatteleva taho, tarjosi kahvit ja kyseli poliittisesti vasemmistolaisesti asennoituneista (=epäluotettavista) teekkareista. Tämä kappale ei liity mitenkään Teekkariupseereihin, mutta kuvastanee omaa aikaansa 1950-luvulla.

Näin jälkeenpäin ajatellen meillä teekkareilla oli ainakin yksi toimintaa edesauttava asia paremmin kuin muiden osakuntien kerhoilla. Meillä oli monipuolista osaamista ja kykyä tarttua vaikeisiinkin asioihin. Esimerkiksi arkkitehtia, rakentajaa, sähkömiestä ja akustiikan tuntijaa tarvittiin ampumaratatyössä. Puunjalostajaa tarvittiin, kun valittiin ilma-aseille sopivaa taulupahvia, maanmittarit olivat hyviä suunnistusratojen tekijöitä, fyysikko tutki CO2-aseiden sopivaa hiilihappojaan annostusta, kemisti sekoitti sopivat talkoojuomat jne. Jotta jokin jäynäkin tulisi mukaan, tarjoan kuvaa 12 esimerkiksi sotilaallisuuden pesiytymisestä myöskin Teekkarilan 7. kerrokseen! ! !